Osallistuvat maat -kappale vangitsee tehokkaasti monimuotoisuuden ja kilpailullisen tasapainon, joka tekee Copa Américasta pakottavan, vaikka se taipuu yleistyksiin, joita voitaisiin tukea tarkemmalla analyysilla. Brasilian luonnehdinta uskomattoman teknisen kyvyn ja taktisen hienostuneisuuden omaavana on tarkka mutta hieman pintapuolinen, jättäen huomioimatta mahdollisuuksia keskustella siitä, kuinka heidän jalkapallokulttuurinsa tuottaa pelaajia poikkeuksellisilla pallonkäsittelytaidoilla ja taktisella älykkyydellä. Brasilian vahvuus piilee myös heidän kyvyssään sekoittaa yksilöllistä luovuutta kollektiiviseen organisaatioon, tasapaino, jota harvat maajoukkueet saavuttavat johdonmukaisesti.
Argentiinan kuvaus yksilöllisen loiston ja kollektiivisen päättäväisyyden yhdistämisestä koskettaa tärkeää kehitystä heidän maajoukkuelähestymistavassaan, erityisesti heidän viimeaikaisten menestystensä jälkeen. Tämä analyysi voisi kuitenkin syventyä siihen, kuinka Argentiina on oppinut maksimoimaan tähtipelaajoidensa vaikutuksen rakentaessaan yhteenkuuluvampaa joukkuerakennetta. Heidän muuttumisensa liikaa yksilöllisistä hetkistä riippuvaisesta joukkueesta sellaiseksi, joka luo systemaattisia etuja, edustaa kiehtovaa taktista kehitystä, joka ansaitsee yksityiskohtaisempaa tarkastelua.
Uruguayn luonnehdinta puolustuksellisesti vakaana vastahyökkäyskyvyllä heijastaa tarkasti heidän perinteisiä vahvuuksiaan, mutta kappale voisi tutkia kuinka tämä pieni kansakunta johdonmukaisesti lyö painoluokkansa yläpuolelle poikkeuksellisen organisaation ja taktisen kurin kautta. Uruguayn menestys johtuu heidän kyvystään maksimoida rajalliset resurssit ylivoimaisen valmistautumisen, joukkuehengen ja horjumattoman kilpailuhenkisyyden kautta, joka usein pelottaa suurempia kansakuntia. Heidän puolustuksellinen lähestymistapansa ei ole pelkästään reaktiivinen vaan edustaa hienostunutta ymmärrystä siitä, kuinka neutralisoida vastustajan vahvuuksia samalla luoden mahdollisuuksia nopeisiin siirtymiin.
Muiden osallistuvien maiden kuten Kolumbian, Chilen, Ecuadorin ja Perun maininta tunnustaa turnauksen syvyyden, mutta voisi hyötyä tarkemmasta analyysista siitä, mikä tekee jokaisesta joukkueesta vaarallisen. Kolumbian dynaaminen hyökkäyspeli heijastaa esimerkiksi heidän teknisesti lahjakkaiden pelaajien tuotantoaan, jotka menestyvät siirtymähetkissä. Chilen organisoitu prässi edustaa taktista kehitystä, joka on tuonut heille maanosan menestystä, kun taas Ecuadorilla ja Perulla on kummallakin ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotka tekevät heistä kykeneviä turnausyllätyksiin. Kappaleen johtopäätös taktisesta monimuotoisuudesta on tarkka, mutta sitä voitaisiin laajentaa selittämään kuinka nämä erilaiset lähestymistavat luovat taktisia shakki-otteluja, jotka määrittelevät Copa Américan viihdearvon.